Merkit

Kuvan mukainen huivimerkki on ollut käytössä lippukunnalla vuodesta 1984. Aikaisemmat huivimerkit olivat Raision vaakuna ja huopakankaasta tehty Telttakylä. Huivimerkissä kultaiset partiotervehdyksessä olevat kädet ympäröivät hopeista liljaa. Alin käsipari kättelee partiovasemmalla toisiaan.
Kullan ja hopean väriset nauhat tulivat huiviin 1990-luvun puolivälissä. Nauhoja saa kantaa ainoastaan vaeltaja tai johtaja, joka on suorittanut miehuuskokeen.
Huivimerkki on kopioitu lippukunnan lipusta, joka naulattiin käyttöön jo vuonna 1959.

Pöytästandaari on puhdas kopio lippukunnan lipusta, joskin vaakuna ja varsinainen kuvio on sijoitettu lähemmäs toisiaan. Pöytästandardeja on jaettu lippukunnan toiminnassa ansioituneille henkilöille sekä lippukunnan työtä tukeneille järjestöille tai henkilöille.

Kuvan mukaiset lippukunnan omat ansiomerkit otettiin käyttöön vuonna 1996. Ansiomerkki on tarkoitettu toimiville partiojohtajille ja sitä myönnetään (vasemmalta lukien) pronssisena, hopeisena ja kultaisena.
Samaa merkkiä jaetaan myös puualustaan kiinnitettynä lippukunnan toimintaa tukeneille henkilöille tai järjestöille. Tällöin kyseessä on ansioplakaatti.
