Liity jäseneksi
Milloin voi liittyä ja kuka saa liittyä partioon?
Partioura aloitetaan usein samana syksynä kuin koulunkäynti eli seitsemänvuotiaana. Toimintaan voi hypätä mukaan myös vanhempana. Paras ajankohta liittyä partioon on syyskuun alussa, jolloin toimintakausi alkaa. Myös tammikuun alussa on hyvä hetki liittyä mukaan. Pieniin ryhmiin voidaan ottaa jäseniä jatkuvasti.
Partio on puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö ja mukaan saa tulla uskonnolliseen taustaan katsomatta – kaikki ovat tervetulleita. Jokikylän Pojat on poikapartiolippukunta. Sisarlippukuntamme Raision KilliNallit puolestaan ottavat jäsenikseen tyttöjä.
Miten liityn mukaan toimintaan?
Kesken toimintakautta ota yhteys lippukunnanjohtajaan tai sihteeriin. Jokainen lippukuntaan tuleva täyttää ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittautumiskaavakkeen. Alle 15-vuotaiden kohdalla suostumuksen partioon liittymiseen antaa holhooja.
Joka vuosi elokuun lopussa on kololla avoimien ovien päivä, missä voi ilmoittautua mukaan toimintaan. Tapahtuman tarkasta ajankohdasta tiedotetaan paikallismediassa.
Varsinainen toimintakausi alkaa syyskirkolla elo-syyskuun taitteessa Raision kirkossa. Kevätkausi alkaa puolestaan tammikuun alussa. Uusia jäsenia otetaan vastaan kirkonmenojen jälkeen kololla. Vuoden 2012 tammikirkon ajankohta on tiistaina 10.1. klo 18.
Yhteydenotot ja tiedustelut:
Viljo "Axu" Mannerjoki, lippukunnanjohtaja
040-829 1050
viljo.mannerjoki[ät]jokikylanpojat.ne
